Kiitos kirjasta ja Vuoden libristi 2017

Vuoden libristi 2017

 

 

VUODEN 2017 LIBRISTI ON MIKAEL NYROOS

Mikael Nyroos Turun Kansallisesta kirjakaupasta on valittu Vuoden 2017 libristiksi. Palkinnon myöntävät Libro ry, Kirjavälitys Oy ja Kirjakauppasäätiö. Libristi-nimeke edellyttää kirjakauppa-alan ammattitutkinnon suorittamista.

Vuoden libristiä valitessaan raati kiinnitti huomiota ehdokkaiden koulutukseen ja ammattitaitoon kirja-alalla, aktiivisuuteen omassa työssään ja Libro ry:n toiminnassa sekä esimerkilliseen kirjantuntemukseen.

Pitkän linjan ammattilainen

Mikael on työskennellyt kirjojen parissa saman työnantajan palveluksessa melkein 30 vuotta. Hän työskentelee Turun Kansallisen kirjakaupan päämyymälän kirjaosastolla osoitteessa Linnankatu 16. Hän aloitti työnsä vuonna 1990 ja suoritti libristitutkinnon heti seuraavana vuonna 1991. Perheyhtiössä panostetaan myyjien ammattitaitoon. Sivistynyt ja alaa seuraava Mikael onkin todellinen asiantuntija ja taitava asiakaspalvelija. Hän opiskeli Suomen historiaa Turun yliopistossa ja valmistui Humanististen tieteiden kandidaatiksi. Sivuaineinaan hän luki kansatiedettä, arkeologiaa ja museologiaa. Opinnoissaan hän oli kiinnostunut turkulaisten kirjakauppojen historiasta. Todellinen bibliofiili siis!

Erikoisosaamista ja laajaa tietämystä

Mikaelin kiinnostus on laaja-alaista ja hän lukee paljon kaikenlaista kirjallisuutta. Hän myös seuraa aktiivisesti kirjallisuuskentän tapahtumia ja uutisia. Erinomaisesta kirjaosaamisesta ja kekseliäästä asiakaspalvelusta kertoo se, että hän löytää pienistäkin asiakkaan vinkeistä hänelle mieluisan kirjan.

Historia, luonto ja kartat ovat Mikaelin erityisiä kiinnostuksen kohteita. Kollegat ja asiakkaat arvostavat Mikaelin tietoja ja taitoja ja erityisesti hänen kartta-asiantuntijuuttaan. Ostoksilla käy paljon kanta-asiakkaita.

Mikael on neljän, nyt jo aikuisen lapsen isä. Hän harrastaa luonnossa liikkumista, mökkeilyä sekä matkailua Suomessa ja ulkomailla. Entisistä ja nykyisistä työkavereista on muodostunut porukka, joka käy jo perinteeksi muodostuneilla retkillä Pyhäinpäivinä ja keväisin.

Vuoden 2017 libristi Mikael Nyroos palkittiin kunniakirjalla, Libristin kirjapöllö-patsaalla sekä 1500 euron stipendillä. Palkinto jaettiin kirja-alan Toimialapäivillä Helsingissä 23.5.2017.

 

 

Kiitos kirjasta 2017

 

Maamme kirjaväki, johon tässä lukeutuvat Kirjakauppaliitto ry, Libro ry ja Suomen kirjastoseura ry, jakaa Kiitos kirjasta -nimisen tunnustuspalkinnon.

Palkinnolla kirja-alan ammattilaiset osoittavat kiitollisuuttaan kotimaiselle kirjailijalle, jonka edellisenä vuonna Suomessa ilmestynyt kaunokirjallinen tai kaunokirjallisia keinoja käyttävä teos on ollut erityisesti virikkeitä antava. Samaa kirjailijaa ei ilman erityisiä perusteita palkita kahdesti.

Palkinnon tarkoituksena on osoittaa maamme kirjailijakunnalle, minkälaisia teoksia arvostavat lukijat, jotka työnsä puitteissa esittelevät kirjallisuutta. Äänestämään oikeutettuja ovat kaikki kirjakaupoissa ja kirjastoissa työskentelevät henkilöt. Äänestäjien kesken arvotaan kymmenen kappaletta voittanutta teosta.

Viisi viimeksi palkittuja ovat Kaj Korkea-aho, Tommi Kinnunen, Pauliina Rauhala, Aki Ollikainen ja Katja Kettu.

Listaus palkituista löytyy osoitteesta

http://www.kirjakauppaliitto.fi/data/pdf/file-573c47435a41a.pdf

 

 

kirjakevät